7.7.2014 - I snorkled once, it was horrible

I snorkled once, it was horrible

Maanantaina hain pientä aamiaispurtavaa hotellin vieressä olevasta supermarketista. Kaupan sisäänkäynnin vieressä ensimmäisenä oli hyllymetreittäin aurinkovoiteita, rantapyyhkeitä, aurinkolaseja ja muuta rantavarustetta. Ruokavalikoima oli suhteessa vähäisempi eikä esimerkiksi tuoreita aamiaissämpylöitä ollut valikoimissa ollenkaan. Otin meille aamiaiseksi jugurtit ja appelsiinimehua, jolla pärjäisi ainakin aikaiseen lounaaseen saakka. Kauppojen ja huoltoasemien ulkoseinustoilla on muuten oikeasti jääbokseja, niitä leffoista tuttuja kaappeja, joiden päällä lukee sinisillä tikkukirjaimilla ICE.

Ajoimme kylille, avoautosta ei hirveästi ole ollut iloa tässä hautovassa kuumuudessa. Sinnittelimme katto auki keskustaan saakka, mutta päätimme pitää seuraavalla ajomatkalla katon ylhäällä ja ilmastoinnin täysillä. Jaoimme paahdetun tonnikalapaniinin lounaaksi ja kävelimme Hemingwayn kotimuseolle.

Kirjailija Ernest Hemingway asui idyllisessä 1850-luvulla rakennetussa talossa 30-luvulla. Rakennus on kaunis niin sisältä kuin ulkoakin, jossa on upea puutarha-alue, mutta kaikista kiinnostavinta museossa oli kuusivarpaiset kissat. Osa kissoista periytyy Hemingwayn Snowball-nimisestä kissasta, jonka hän sai aikanaan lahjaksi laivan kapteenilta. Kuusivarpaiset kissat ovat kuulemma hyviä laivakissoja, koska kuuden varpaansa ansiosta ne pystyvät liikkumaan tukevasti keinuvassa laivassa.

Kissat kulkivat vapaasti museon alueella ja niitä oli paljon. Kissoja oli sisällä talossa nukkumassa museohuonekaluilla, niitä pyöri ympäri puutarhaa ja neljä pentua oli häkissä opettelemassa museokissan tavoille. Kissoilla on hoitajat ja eläinlääkäri, jotka huolehtivat niiden hyvinvoinnista. http://www.hemingwayhome.com/

Museosta lähtiessämme kävimme ostamassa liput auringonlaskun snorklausretkelle. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan kokeillut snorklausta, joten odotimme reissua innokkaasti, mutta hieman eri tavoin. Minä en pidä sukeltamisesta ajatuksena, en pelkää vettä ja uin hyvin, mutta kaikki sukeltaminen, johon liittyy hengittäminen pää veden alla, hermostuttaa. Mutta kun kerran turkoosinsininen meri on lämmintä ja kirkasta, on pakko ainakin kokeilla!

Otimme hotellilta uimakamppeet ja vaihtovaatteet mukaan ja nappasimme taksin kylille. Taksi siitä syystä, että nähtävästi kaikilla Key Westin veneretkillä lipun hintaan kuuluu alkoholitarjoilu – bilesaari. Löysimme oikean laiturin ja lunastimme varauksemme ja taivas repesi. Vettä tuli kaatamalla, mutta vain hetken, pian aurinko paahtoi taas yhtä kuumana kuin aiemminkin.

Nousimme katamaraaniin, saimme snorkkelin, räpylät ja pelastusliivit ja lähdimme kohti Pohjois-Amerikan ainoaa elävää koralliriuttaa. Noin tunnin kestävän menomatkan aikana käytiin nopeasti läpi snorklauksen perusteet ja pian pääsimmekin veteen. Matti hyppäsi rohkeasti kannelta veteen, minä läpsyttelin räpylät jalassa portaita pitkin lämpimään mereen.

Matti pääsi nopeasti jyvälle snorklauksen saloista, mutta minä en saanut yrittämisestä huolimatta aivojani ymmärtämään, että vaikka pää on veden alla, niin snorkkelin kautta voi hengittää ilmaa myös sisään. Laittaessani kasvot veteen, puhalsin saman tien ilmat ulos keuhkoistani, mutta en vain saanut hengitettyä ilmaa sisään. Uin vedessä hyvän tovin, mutta päätin että en kiusaa itseäni enempää, vaan jatkan harjoittelua kun mahdollisuus snorklaukseen seuraavan kerran tarjoutuu. Grumpy Catin sanoja mukaillen: I snorkled once, it was horrible. http://fi.wikipedia.org/wiki/Grumpy_Cat

Matti sukelteli koko sen ajan kun olimme pysähdyksissä koralliriutalla. Pinnallekin näkyi valtavasti katamaraanin pohjassa parveilevia värikkäitä kaloja ja pinnan alla Matti kertoi nähneensä mm. barracudia ja tietenkin upeat korallit.

Kun kokka käännettiin takaisin rantaan oli tarjolla olutta ja rommidrinkkejä. Aurinko alkoi laskemaan pian lähtömme jälkeen ja saimme nauttia kauneimmasta näkemästäni auringonlaskusta veneen kannella.

Vesireissun jälkeen oli nälkä ja menimme illalliselle kuubalaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan ja otimme molemmat jambalayat, mennen tullen parempaa kuin itse tekemämme jambalaya ikinä. Jälkiruoaksi jaoimme saaren nimikkojälkiruoan key lime pien. Limepiiras tehdään keysin saarilla kasvavista key limeistä, jotka ovat esim. Suomessa myytäviä lime-hedelmiä makeampia. Herkullista.

Koska olimme ilta-aikaan liikkeellä kaupungilla, päätimme vielä ottaa yömyssyt Fat Thuesday -ketjun daiquiribaarissa. Virhe, vahvaa! Ensimmäisestä huikasta tiesi, että juomassa on rommia enemmän kuin laki sallisi ja sitä oli vielä lisäpatruunat kumottuna nurinperin drinkkilasiin, niin että kun koeputken näköistä putkea nostaa lasissa, lisäpaukut hujahtavat lasiin. Joimme drinkit ja otimme taksin hotellille, enempää ei enää tarvinnut ottaa.