6.7.2014 - Key West

 Key West

Miami Beachin jättäminen ei harmittanut ollenkaan, sillä matka jatkuu Key Westiin. Hiekkarantaa, vettä, vesiurheilua ja kuulemani mukaan myös mahdollisuus hyviin bileisiin.

Ajomatka Miamista Key Westiin oli mieleenpainuva. Miamista poistutaan highwayta pitkin ja vähitellen suuret tiet ja liittymät jäävät taakse, jonka jälkeen ykköstietä ajetaan loppuun saakka. Suurilta teiltä päästyämme pysähdyimme pieneen tien varrella olevaan kaupunkiin lounaalle. Wendy’s -hampurilaisravintolan Pretzel kanaburgeri oli positiivinen yllätys – kyllä taas roskaruokaa, mutta se vaan on niin helppoa turdelle.

Jatkoimme ajamista ja tie kapeni kaksikaistaiseksi – yksi kaista suuntaansa – näin kapeita teitä emme täällä ole paljon ajaneetkaan. Tiesimme, että matkan maisemat ovat henkeäsalpaavat, mutta molempien leuat loksahtivat, kun ajoimme ensimmäiselle kahta saarta yhdistävälle sillalle. Merta silmän kantamattomiin molemmin puolin tietä. Toisella puolella Atlantti ja toisella Meksikon lahti.

Loppumatkasta Matti sai luvan avata auton katon. Voin sanoa, että mä en ole avoautotyttöjä. Tuuli puhalsi ja pyöritti joka suuntaan, aurinko paahtoi suoraan ylhäältä ja kaikesta huolimatta ilma oli hautovan kosteaa. Mutta olihan se hieno kokemus, mahtavat maisemat ympärillä ja esteetön näkymä auton penkistä. Katto sai olla auki noin viisitoista mailia, ennen kuin kuumuus ja kosteus pakotti laskemaan sen ja käynnistämään ilmastoinnin.

Keysin saaret muodostavat pitkän riutan, joka on yhdistetty autotiellä. Paikoin oli pieniä kyliä ja ravintolakeskittymiä, ja alue on selvästi keskittynyt turismiin. Tulee mieleen lapin hiihtokeskukset. Autoreitin maisemat ovat henkeäsalpaavat, enkä ole koskaan ajanut niin hienoissa maisemissa. Sanoinkuvaamatonta.

Hotellimme löytyi helposti. Olimme varanneet huoneen merinäköalalla, meillä on oma patio ja pala hiekkarantaa ja meri näkyy jälleen ikkunasta. Miinuspuoli on se, ettei tästä paikasta pääse uimaan. Key Westin rantavedet ovat monin paikoin mutaisia ja hiekkapohjaisia rantoja on vain pari. Mutta hotellillamme on kuusi uima-allasta. Vettä niissä ei viilennetä, ennen kuin lämpötila vedessä ylittää 104 fahrenheittia (40.6 astetta celciusta).

Virkistäydyimme pikaisesti hotellilla ja lähdimme kävellen Key Westin keskustaan. Olimme varautuneet siihen, että noin 2 kilometrin matka taittuisi hitaasti paahtavan auringon alla yli 30 asteen kuumuudessa ja 90 % ilmankosteudessa. Ja niin se taittuikin, vettä kului niin paljon, että jouduimme täydentämään varastoamme puolessa välissä matkaa, ja meillä oli ihan reilusti vettä lähtiessä. Matkalla näkyi vihreitä isoja iguaaneja, joku jurakautinen meriöttiäinen, meduusa, kaloja ja kanoja. Kanoja, taas, ihan kuin Little Havanassa. Oli kukko ja vähän pienempi kukko ja kanaemo valtavan poikueen kanssa. Siinä ne tepastelivat kaupan parkkipaikalla kuin olisivat olleet jossain maatilan pihassa. Hämmentävää.

Kävelimme the Southernmost Pointille, Pohjois-Amerikan eteläisimmälle paikalle ja siitä pit-stopille pienen idyllisen majatalon baariin (sellaisia keskustassa on paljon), tilasimme välipalaksi herkulliset rommidrinkit. Matka hotellilta rantaan oli pisin 2 kilometriä, mitä olen koskaan kulkenut, siinä kuumuudessa olisin sanonut että matka oli ainakin 5 kilometriä. Aikaa matkaan kului reilu pari tuntia.

Seuraavaksi piti löytää Mallory Square, jonne ihmiset kokoontuvat katsomaan auringonlaskua. Otimme kyydin aukiolle pyörätaksilla, enää emme olisi jaksaneet kävellä paahteessa. Karnevaalimeininki oli taas huipussaan: rantabulevardi oli täynnä akrobaatteja, ennustajia ja musikantteja ja ihmiset parveilivat ihailemassa auringonlaskua.

Aurinko humpsahti pilvien lomasta ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Karibialaiset rytmit houkuttelivat meidät läheiseen ravintolaan, jossa Matti tilasi Mahi mahin, eli dolfiinia – ei delfiiniä, vaan parhaimmillaan lähes kaksi metriä pitkäksi kasvavaa ahvenkalaa. Minä söin Yellow tail –napsijaa, älä kysy enempää, mutta sillä oli hampaat ja se oli hyvää. Illallisen jälkeen pysähdyimme vielä Sloppy Joe’s -baarissa, joka aikoinaan oli paikallisen kuuluisuuden Hemingwayn kantakapakka. Nyt siellä soitti keskinkertainen cover bändi ja gift shopista saattoi ostaa ravintolan nimikkokrääsää. Taksilla kotiin, hetki omalla terassilla ja nukkumaan.